SOSIAALISET PUOLUKAT
Tänä vuonna asutoviljelytilan metsä on tarjonnut puolukoita, ei juuri säilöön mutta aamupalan höysteeksi. Kun mustikoita saa tulla sekaan, poimurilla poimii äkkiä parin päivän annoksen.
Talvipuolukoita on ylivuotisina, sillä niitä tuli hankittua tuplasti. Ensin paikkakunnan facebook-ryhmästä ja sitten naapurin emäntä houkutteli kaverikseen.
Talven puolukat - siinä testi, oletko perinneihminen? Puolukka on entisajan ruokataloudessa ollut harvoja tuoretuotteita talvellakin. Perinneihminen ei syksyllä saa rauhaa, ennen kuin viileässä varastossa on riittävästi survottua puolukkaa.
Puolukoita ei välttämättä tarvitse poimia itse. Mutta ei niitä oikein kaupasta tai toriltakaan sovi hankkia. (Kerran ostin torikauppiaalta valmiiksi survottua puolukkaa ja se oli käynyttä.)
Perinneihminen haluaa tietää poimijan nimeltä ja tunnistaa suhdeketjun. Puolukkaketjut ovat usein pitkiä ja suorastaan viehättäviä ja kulkevat poikki sukupuoliroolien ja sosiaaliryhmien.
Me saimme useana vuonna puolukat naapurin tyttären appivanhemmilta, kunnes nuoripari erosi ja puolukkasuhde katkesi. Lankomies osti puolukat työkaveriltaan, jolla oli aika laaja ostajapiiri jatkosilmukoineen. Omalla työkaverillani oli tapana poimia vaimonsa kanssa puolukkaa kotipitäjän vanhemmille sukulaisille. Niitä koteihin kuljetellessa tuli myös käytyä tervehtimässä ja välittämässä terveisiä savusta toiseen.
Facebookin kautta myyvälle ja naapurin tyttären appivanhemmille maksoimme käyvän hinnan, kuten pitääkin. Mutta puolukoita voi myös lahjoittaa. Jotkut ottavat maksun vain siksi, ettei vastaanottaja vaivautuisi.
Tunsin hyvätuloisen tamperelaispariskunnan, joka kaupunginosansa kioskinpitäjältä kuuli, että Leena Päätalo, siis Kallen leski, oli huolissaan omista ja tyttären puolukoista. Niinpä, huolissaan, vaikka Tampereella on parikin toria. Pariskunta hälvensi mielellään huolen viikonlopun metsäretkellään. Suhdeketju kulki yhteisessä kaupungiosassa kioskinpitäjän kautta. Hinnan poimijat saattoivat lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.
Ennen ei isojen talojen isäntien, ei oikein emäntienkään ollut oikein sopivaa mennä marjakorin kanssa metsään. Ympäristön mökkiläiset hoitivat sen, minkä ennen torppien muijat ja mukulat. Mutta poikkeuksiakin on. Ainakin kahden polven isännät uusmaalaisessa maalaiskartanossa ovat huolehtineet talon puolukat, ellei vuosi ollut vallan kehno. Varmaan puolukkaretket merkitsivät heille eräänlaista yksityistä lomaa päivittäisistä velvollisuuksista. Mutta puolukan myyjiksi he tuskin olisivat ryhtyneet.
Puolukoiden säilönnässä tuntuu olevan kieliero. Ruotsinkieliset mielellään hilloavat, suomenkieliset vain survovat. Mutta käyttävätkö suomenruotsalaiset puolukkahilloaan myös lihapullien kanssa, kuten riikinruotsalaiset? Sitä en tiedä.
Joka tapauksessa puolukka on paitsi terveellinen (uusia ominaisuuksiakin on hiljattain löydetty) myös sosiaalinen marja. Poikkeuksena se isäntä ja hänen hengenheimolaisensa, joille puolukka on säällinen syy vetäytyä päivittäisestä ihmisvilinästä.
Säilytetään ihmeessä talven puolukat ja puolukkasuhteet!
